<$BlogRSDURL$>

Wednesday, February 15, 2006

Istun päätteen äärellä miettien sanoja. Sanoja, millä ilmaisisin, että olen saanut tarpeekseni.

Hetkeä ennen olen Salmen kanssa puhelinkeskustelussa. Kinaa on ollut jo pitkään erinäisistä työtehtävistä ja koska minä välttelen ongelmia, olen parhaani mukaan vältellyt Salmea. Kun emme käy Salmen kanssa säännöllisiä keskustelujamme, rupeaa hän kiukuttelemaan kuin kakara.

Jossain vaiheessa väittelyä Salmi ärähtää, että tämänkin homman olen hoitanut päin persettä. Silloin pimenee. Vaikka työmotivaationi ei ole aina paras mahdollinen, koetan silti hoitaa duunini kunnialla. Salmen loukkaus tuntuu kohtuuttomalta. Tekee mieli pätkästä äijää turpaan, mutta koska kädessä on puhelin ja Salmi toisessa päässä konttoria, tyydyn paiskaamaan luurin vihaisesti alas. Raivoni on täysin kontrolloimatonta. En näe eteeni, kasvoja kuumottaa ja puuduttaa samanaikaisesti. Tekee mieli vain lyödä, lyödä, lyödä. Tirvaista sitä paskapäätä rystysillä leukapieliin niin, että läski tummuu.

On minun onneni, etten olelyöntietäisyydellä. Salmen kokoinen kaveri tappaisi minut vasemmalla suoralla. Niinpä päätän pukea sanoiksi sen, miltä tuntuu työskennellä hänen kanssaan. Kirjoitan vittumaisimman viestin ikinä ja sen jälkeen suunnittelen formatovani kovalevyni.

Kirjoitan raivokkaasti, kirosanoilla höystäen. Mainitsen irtisanoutuvani ja päätän laittaa viestin tiedoksi pomolleni. Käyn viestin lähettämistä ennen kahvilla ja palatessani luen tekstin uudestaan. Ei saatana. Juuri nyt en voi tätä työtä lopettaa. Salmea lukuunottamatta työni on siedettävää. En minä avioeroakaan hakenut yksin anopin vittumaisuuden takia, vaan sen takia kun vaimon kanssa oleminen ahdisti. Poistan uhkaukseni irtisanoutua, sekä pomoni nimen osoitekentästä.

Poistan viestistä myös syytökset, sillä tiedän, että Salmi hyökkää takaisin ja lujaa.
Tekstiin jää itse asia, jää nähtäväksi kokeeko Salmi viestin sovittelevana vaiko uhkaavana. Klikkaan send-nappulaa.

Thursday, February 09, 2006

Matkalla unohdan Salmen, Korpelan ja työni. Basaarialue on kahviloineen, kojuineen ja ihmisineen näyttänyt varmaan satoja vuosia samalta. Täällä hälinäkin on miellyttävää, ilmasto hellivää ja vesipiipun tupakka maustettu omenalla.

Olen lomalla.

Tyttöystäväni on naurava, reipas. Hänen kanssaan matkustelu on sujuvaa ja mutkatonta. Yhdessä kestämme kerosiinintuoksuisen taksimatkan ruuhkassa, epämiellyttävän pukukauppiaan ja rasittavat parfyymimyyjät. Tingimme hotellien hinnoista ja väsytessämme tinkimään takseista, kannamme rinkkojamme kuumuudessa ja melkein riitelemme. Mutta illalla sovimme ja suunnittelemme mihin kaikkialle voimme yhdessä matkustaa. Meksiko voisi olla seuraava kohteemme.

Matkalla minä en kuitenkaan unohda entistä vaimoani. Katson palmumetsiä, huivipäisiä miehiä ja naisia, omituisia televisio-ohjelmia ja tunnen outoa apeutta. Maistaessani uusia makuja kasvaa apeus katkeruudeksi. Tunnen katkeruutta siitä, ettei hän suostunut koskaan matkustamaan kanssani. Että maailmalla on niin valtavasti nähtävää ja minä olen liian monta vuotta jäljessä.

Ja puhun hänestä tyttöystävälleni, mutta toinen toteaa, ettei halua kuulla. Ja jään miettimään, onko tyttöystäväni jotenkin kyyninen, tai tunnevammainen. Ihan niin kuin vaimo.

Ja kotimaahan palattuamme on kylmää ja harmaata ja hiljaista. Ja hän ei halua minua luokseen, ja pian selviääkin, ettemme enää seurustele, että voin hakea muutamat tavarani hänen luotaan samalla kun palautan lainaamani repun ja kirjat. Ja kun pakkaan reppua, mietin sitä basaaria ja kahviloita. Ja sitä kylmää hotellihuonetta, jonka me yhdessä huokailimme lämpimäksi. Ja niitä parfyymikauppoja miettiessäni keksin koston.

Pakkaan hänen reppuunsa yöksi palan talouspaperia, jonka olen liottanut partavedessäni. Siinä tuoksussa, josta hän erityisesti piti, jota hän jaksoi nuuskia t-paidaltani loputtomasti. Ja aamulla otan tupon pois ja varmistan tuoksun; sopivan vieno, miltei huomaamaton, hän ei rekisteröi aistimustaan tuoksuna, mutta jokin hänen sieluaan taatusti pistää.

Minulle tämä oli hyvä ihmissuhde ja olen hämmentynyt sen nopeasta päättymisestä. Ehkä kipu on yhtä lyhyt kuin sitä edeltänyt hekumakin. Hänelle tosin toivon hieman pidempää kärsimystä.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter