<$BlogRSDURL$>

Thursday, March 31, 2005

Aurinko liimaa vinoneliöitä sairaalan lattiaan. Osastolla on hiljaista, vain joku valkoasuinen kulkee reippaasti edellä piiloutuakseen taas oven taakse.

Tarkistan muistilapusta ovinumeron, koputan vaimeasti ja tartun metalliseen kahvaan. Huoneessa on kaksi henkilöä. Verhot on edessä mutta kevät tulvii silti rohkeasti niiden takaa. Toinen kääntää kasvonsa minua kohti, tunnistaa heti.

"Nurmela."

"Terve Appiukko. "

Kättelemme, tunnen lämpimät luut ja pehmeän otteen. Hän on laihtunut valtavasti. Iho läiskäisempi kuin muistin. Ääni on entistä käheämpi, keho täynnä neulaa ja letkua, en viitsi tarkemmin katsoa.

"Avaas toi ylin laatikko", sanoo. Löydän sieltä Fazerin sinisen. Helvetti. Joku on tuonut Appiukolle suklaata, vaikkei se pysty edes nielemään. Kurkkua kiristää. Nielasen. Kieltäydyn kohteliaasti.

Vaikka hänen puheensa on kuin kuolevan variksen heikko raakunta, kuulen hiljaisessa huoneessa hänen sanansa:

"Tyttö sitten kertoi vai? Minä sille sanoin, että voisi sinua pyytää käymään."

Vaivaannun, mutta olen valmis vastaanottamaan moraalisaarnaa kuolevalta. Etukäteen olen selvittänyt, ettei Anoppi ole paikalla samaan aikaan. Se olisi jo liikaa.

"Ota tuoli alles", hän sanoo. "On vähän kerrottavaa."

Yllätyksekseni hän ei sanokaan minulle, kuinka olisi ryhdistäydyttävä, peruttava eropuheet ja palattava Vaimon kanssa saman katon alle. Hän tuijottaa kattoon sanoessaan vakaasti:

"Minä Nurmela en tuomitse sun ratkaisuas. Minä en ollenkaan ole tuomitsemassa sinua."

Sitten hän alkaa kertoa miksi.

Monday, March 21, 2005

En voi sietää Piiroista.

Se on tullut myös mökille, Peltosen kaveri kun on. Olen onnistunut välttämään Piiroisen näkemistä varmaan vuoden verran, mutta siinä se virnunaama taas seisoo tuvan oviaukossa ja yrittää saada kaiken huomion itseensä. Vaimo ja lapset on kuulemma Lapissa "meidän mökillä".

"Ihanaa, ettei tarttenut lähteä sen apinalauman mukaan.", Piiroinen letkauttaa. Eikä ihme. Sen vaimo on ihan hirveä harakka, joka järjesti tilanteen Peltosen tupareissa pari vuotta sitten. Tiesi erään miehen pettävän vaimoaan ja päätti sitten kertoa tästä vaimolle. Keskellä bileitä. Muiden kuullen.

Ei tarvitse olla kuin joku yksinkertainen homma, vaikka saunan lämmitys, niin Piiroinen kyttää vierestä toisen tekemisiä ja kertoo, miten saunanpesä olisi pitänyt sytyttää.

Lukemastani Da Vinci koodista Piiroinen kommentoi että ihan paska kirja. Yliarvostettu. Sanon, että kenties, mutta kumman mukaansatempaava ja jatkan, että kieltämättä pidän helppolukuisista kirjoista.

"Ai jaa..." Piiroinen sanoo kimeän ohuella äänellään ja jatkaa:

"Mä luen viidestä kymmeneen kirjaa kuussa." Kun en kysy niin hän vastaa kysymättä ässät suhisten:

"Sotahistoriaa. Jonkin verran scifikirjallisuutta."

Iltapäivälehti saa Piiroisen kauhistumaan:

"Ei vittu tää naispoliitikko on siis saman ikänen ku mää. Kolkytkaks. Ja se on tossa hommassa! Ja mää oon vaan tutkimusjohtaja."

Sanan tutkimusjohtaja hän heittää kuitenkin vakavalla ylpeydellä ilmaan. Se jää kellumaan hienona plakaattina hänen rintalastansa korkeudelle, mutta häviää siitä pierun tavoin talvenraikastamaan mökki-ilmaan.

Kaljaa voisin Peltosen kanssa juoda enemmänkin, mutta Piiroisen ollessa läsnä, menen ihmisten aikoihin nukkumaan.

Aamulla Peltosen siskonmies ajaa uudehkon audinsa pihatielle. Piiroinen seisoo hartiat leveänä kalliin volvonsa vierustalla. Se on tehnyt lähtöä jo pitkään, paasannut, kun on niin ja niin paljon hommia ja "vittu kun pitää yks luentokin hoitaa maanantaina polyteknisessä."

Istahdan Peltosen viereen autoon ja huokaisen. Toivottavasti ei tarvitse törmätä Piiroiseen ainakaan vuoteen.

Thursday, March 10, 2005

Asiakas on kolmekymppinen hoikka nainen. Sillä on jokainen kiiltävän musta hiussuortuva aseteltuna hartioille ulottuvaksi kokonaisuudeksi. Housut ovat mustat, pusero on musta. Mustat kengät korostavat tiukkaa asennetta. Kopitikop.

Kerron asentavani uutta linjaa neidin toiveiden mukaisesti. Ämmä mulkaisee ja kommentoi:

"Ai. Tulit nyt. Mun pitää mennä palaveriin."

"Ei sinun läsnäolosi ole tässä oleellinen, kytken linjan poisollessasi."

"Joo tulit kyllä tosi huonoon saumaan."

Meinaan sanoa, ettei siis sekään kelpaa, jos jonkun homman hoitaa ajoissa. Jos olisin hoitanut asian seuraavana päivänä, olisi tätsy varmaan huomauttanut, että asennus kesti liian pitkään.

Nainen mulkoilee tekemisiäni ohutsankaisten silmälasien takaa. Ihan kuin olisin joku imbesilli. Ihan kuin olisin pöllimässä jotain. Ihan kuin olisin selkeästi alempiarvoinen kuin neiti toimistotyöntekijä.

Kun lähden huoneesta, kyttää käytävän päästä, suljenko varmasti huoneen oven. Virnistän vittumaisen hymyn kasvoilleni ja heilautan kättäni hyvästiksi.

Hissiä tilatessani vietän hetken ajatellen niitä lähimarketin myyjiä, jotka eukon asuinalueella joutuvat häntä palvelemaan.

Kuinka helppoa minulla onkaan. Minun kun ei tarvitse häntä montaa kertaa kohdata.

Tuesday, March 08, 2005

Terapeuttini on Täti Pyöreä. Hänellä on pyöreät kasvot, joissa pyöreät silmät, hiuksissa on pyöreitä kiharoita ja vartalo on pyöreä.

Hänessä ei ole kertakaikkiaan minkäänlaista särmää tai kulmaa.

Minua melkein hävettää, kun puhun hänelle särmästä. Ikään kuin saarnaisin terapeutilleni henkilökohtaisesti, vaikka puhun vaimosta.

Sanon siitä, kun ei mikään koskaan kiinnostanut. Joskus sain hänet mukaani elokuviin, hän jopa nautti siitä, mutta liikkeelle lähtö oli kovan työn takana. Asiat olivat aina ikävästi, ihmiset epäkohteliaita tai kateellisia. Valitusta ei toteutettu yhdellä lauseella. Se jatkui ja jatkui tasasena marinana. Olisi perkele edes joskus suuttunut kunnolla.

Vaimon arjen huippuhetkiä oli se kun villirucola oli tarjouksessa, kun parkkipaikka löytyikin lähempää ostoshelvetin ovea, tai kun naapurin roskis levisi kadulle.

Puhun terapeutilleni siitä, kuinka en jaksa käydä vaimon kanssa mitään keskusteluja en sähköpostin tai tekstiviestien kautta. Ahdistaa, kun näen hänen nimensäkin sähköpostilistalla. Taas se siellä napisee. Napinapinapinapi.

Terapeutti osoittaa yllättäen särmää, tokaisee:

"Ei sun tartte."

Narisen, että minulla on kymmenen vuoden historiavelvoite olla kohteliaissa väleissä kyseisen ihmisen kanssa. Terapeutti sanoo, ettei mikään velvoita. Että voin kertoa vaimolle, että hänen suosituksestaan en voi kuukauteen kommunikoida vaimon kanssa. Että se kuuluu osana terapiointiini.

Aamulla lähtee viesti. Lyhyt, rehellinen ja selkeä. Vaimo vastaa vielä lyhyemmin:

"Ok."

Tunnin päästä havahdun tunteeseen, ettei päätäni enää särje. Olen kuin jossain kesäillan järvimaisemassa, veden pinta vakaa.

Kuikka sukeltaa.

Monday, March 07, 2005

Viikolla herään todellisuuteen, johon hän ei enää kuulu. Syön jugurttia tai jotain muuta nestepitoista, joka ei juutu kurkkuuni. Loppuviikosta alkaa helpottaa. En enää säpsähdä jokaista puhelua tai tekstiviestiä, en enää odota tai oleta. Se on nyt loppu.

Työt pitävät kiireisenä. Salmi sairastelee kolmatta viikkoa. Tänään se saapuu konttorille mustat renkaat silmiensä ympärillä ja ääni kuin korpilla.

"Mulla on kauhea olo" , Salmi raakkuu kuin pikkupoika jolla on litra räkää kurkussa
"No mene ihmeessä kotiin sairastamaan", sanon.
"Ei voi. Palaveri"
"Sä tapat ittes tolla tahdilla."
"Nii-i."

Hetken pohdin, tuntevatko itsensä räjäyttävät terroristit samaa marttyyrin surkeaa ylpeyttä kuin Salmikin.

Vielä pari tuntia, niin pääsen taas katsomaan terapeutin unesta lupsuvia silmiä.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter