<$BlogRSDURL$>

Thursday, December 23, 2004

Makaan vaahtomuovipatjallani ja taittelen vapaalla kädelläni pussilakanaan ryppykuvioita. Vasenta korvaa kuumottaa, kännykkä on ollut siinä jo toista tuntia. Puhumme välillä toistemme päälle, mutta hetken hiljaisuuskaan ei kiusaannuta.

Huone on jo pimeä, seinistä kattoon liukuu ikkunakuvioita autojen valojen tahdittamina. Oikealta vasemmalle, alhaalta ylös, tanssii valoruudukko.

Hän nauraa heleällä äänellään, puhuu kiusottelevasti. Kehuu minua rohkeaksi, minä kehun häntä älykkääksi. Hän kertoo minulle suhteestaan, mikä ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, mutta mistä hän selvisi voittajana. Hän puhuu minulle siitä, kuinka nykymaailmassa ihmiset ovat itsekkäitä ja välinpitämättömiä, kuinka joulustakin on tullut suoritusrasti. Hän on matkustellut useana jouluna ulkomailla, nyt matkaa vanhempiensa luokse. Ei aio ottaa mitään stressiä.

Kaikesta mitä hän sanoo, minä teen mielessäni vertauksen. Tiedän ettei pitäisi. Tiedän että on liian aikaista. Oloni on muutenkin paskamainen ja syyllinen. Alle viikko muutosta ja minä jo vehtaan toista naista.

Vaan hänen seurassaan unohdan murheeni. Hän on kaikkea sitä mitä ihmisessä arvostan.

Puhelun päätyttyä on pussilakana täynnä geometrisiä taitoksia.

Näyttää pienoismallimaisemalta.

Tuesday, December 21, 2004

Keitän vettä kattilassa. Koska minulla ei ole kahvinkeitintä, opettelen juomaan teetä. Ehkä se on hyvä. Uudistua siis muutenkin. Ettei ainoastaan riko perheidylliä joulun alla muuttamalla pois. Että ottaa terveet elämäntavat, kuten teen juonnin ja ulkoilun.

Minusta tee on aina maistunut ihan tiskivedeltä, mutta nyt huomaan tottuneeni jo tuohon kitkerään veteen. Maustetut teet ovat vähän kuin mehuja ja ne jopa tuoksuvat hyvältä. Suunnittelen, että voisin muullakin tavoin tehdä muutoksia elämääni. Tai ylipäänsä ryhtyä elämään, kun siihen vihdoin on mahdollisuus.

Teen juonti on kyllä ihan vain ajankulua. Neiti Oinoselta tuli tekstiviesti. Että onnea uuteen kotiin ja jos joskus haluan jutella, niin voin soittaa. Laitoin kohteliaan vastauksen takaisin.

Nyt mietin, että voisin sittenkin soittaa. Minä haluaisin tavata hänet. Juon toisen kupillisen teetä. Luen lehteä. Käyn kusella. Keitän lisää vettä. Tuijotan ikkunasta ja mietin, voisinko sittenkin soittaa.

Olen kuin joku nisti pyristelemässä aineista eroon.

Sunday, December 19, 2004

Muuttopäivänä sataa vettä. Suurina pisaroina, surutta piiskaten muutomiesten niskoja. Kantajia ei ole montaa, mutta meno on sitäkin tehokkaampaa. Vaimo osoittaa hienotunteisuutensa pysymällä pois paikalta, lupaan ilmoittaa hänelle kun viimeiset tavarat on viety.

Jätän sängyn sekä ostamiani tuoleja ja keittiönpöydän. Jätän hänelle kaiken, mitä olemme yhdessä ostaneet. En halua riidellä mistään. Minulla on muutama tärkeä huonekalu, perintösellainen, jota en voi jättää. Niiden lähdettyä kotimme näyttää kumman autiolta. Soitan vaimolle autosta . Sanon, että kovin tyhjältä asunto näyttää, vaikken sieltä paljoa vienyt.

Lopuksi särkyy ääneni. Katson ikkunasta ulos. Törmä ajaa, se sanoo jotain lohdullista.

Uusilla kotikulmillani on enemmän katuvaloja ja valokylttejä. Silti näyttää siltä, kuin pimeys nielisi kaiken valon kaikkialta.

Kotonani viritän lampun olohuonemakkariin. Poikien kanssa skoolataan kaljat paremmalle vuodelle. Kundien lähdettyä kaivan stereot esiin ja syötän levylautaselle Egotrippiä. Sävelet kaikuvat seinistä, autojen punainen valovirta kaartaa ahkerana mutkan taa.

Huulten välistä hiipii huokaus.


Wednesday, December 15, 2004

Ratikkaan noustessani silmiäni kirveltää. Joku vetää viinaa.

Syyllistä voin tarkkailla takaosasta, parin penkkirivin päässä on miehellä harittava katse eikä vieressä istuva tyttöystävä ole pessyt hiuksiaan varmaan kuukauteen. Muijan jalka on käytävällä ja puolet sen takamuksesta keinahtelee penkin ulkopuolella. Farkut ovat revenneet taskujen kohdalta, alta kirkuvat punaiset verkkarit.

Nainen sanoo jotain miehelle siitä, kuinka tämä voisi olla vähemmän itsekäs. Mies aloittaa impulsiivisen puolustelunsa, kiroaa perkeleesti ja inttää, kuinka "sä et todellakaan tunne mua".

Mimmi hätääntyy, kun armas uhkaa lyödä viruvalgeensa paskaks ikkunaan. Pörröttää miehen (puhtaita) hiuksia ja lähestyy suukon antaakseen.

Sitten ne suutelevat. Humalaisen horjuvaa, mutta intohimoa täynnä olevaa syljenvaihtoa.

Suudelman päätyttyä mies pyyhkäisee suunsa kämmenenselällä ja katsoo ikkunasta ulos, nainen siirtää katseensa vastakkaiseen suuntaan, lipaisee huultansa.

Hänen harittavasta katseestaan löydän jotain voitonriemuista.

Monday, December 13, 2004

Baari on täpösen täynnä. Pukumiehiä, ylimeikattuja tätejä. Olen ollut täällä ennenkin, mutta joka kerta niin kovassa kännissä, että katson paikkaa kuin uusin silmin. Koska en löydä kaveria ensisilmäyksellä, kysyn vieressä seisovalta, josko paikassa on toinen kerros.

"Ei oo, alakerrassa on vain vessat."

Bongaan neljä kaljupäätä, muttei kukaan niistä ole Peltonen. Tilaan Stellan ja kävelen ruuhkasta pois. Jonkun olkavarsi tönäisee ja olutta roiskuu T-paidalleni. Kiitän kohteliaasti.

Sivupöydässä istuu iso mies, luovin polkuni pöydän ääreen:

"Peltonen perkele, olen puolen tunnin ajan hakenut kaksmetristä kaljupäätä, kuin sä noin pieneks oot mennyt?"

"Nurmela. Mä istun. Se pienentää jopa mua."

"Helvetisti väkeä."

Peltonen virnistää, nykäisee vikkelästi tuolin alleni. Sitten se vakavoituu ja kysyy, miten pärjään.

Pärjäänhän minä, vakuuttelen ja puhumme hetken asioita, joita skandinaavit perusjurottajamiehet eivät yleensä puhu.

Olut maittaa ja muutama drinkkikin, baaria pitää vaihtaa ja ilta venyy pitkäksi. Yöllä soitan humalan innoittamana Nti Oinoselle. Aamulla en muista puhelun yksityiskohtia.

Korjaan, en halua muistaa.


Thursday, December 09, 2004

Töistä tullessani en ole puoliksikaan niin väsynyt kuin aiemmin. Aikani on joutilasta, samalla tunnen paniikkia sen kulumisesta. Ikään kuin tätä vapautta oltaisiin viemässä minulta pian pois.

Teen kävelyretkiä. En sillä tavalla kuin ne lähipuiston hoikat naiset lyhyissä toppatakeissaan ja valkoisissa pipoissaan. En sillä tavalla kädet veuhtoen, ryppy otsassa tai urheilijamaisen voitonriemuisa katse silmissään.

Minä lampsin hitaasti. Hengitän keuhkollisen pimeää räntäistä iltaa ja ihmettelen mihin kaikilla on kiire. Kuljen lahden ympäri kuin dementikkovanhus. Pysähdellen. Seisahtuen rantaan katsomaan, kuinka sorsat huilivat rannalla.

Kun tarkkaan katsoo huomaa, etteivät kaikki naaras- tai urossorsat olekaan samannäköisiä. Ne ovat yksilöitä jokainen.

Miten minä olen voinut aiemmin elää, kun nyt vasta hengitän.

Tuesday, December 07, 2004

Törmä palaa reissultaan. Kerron heti löytäneeni kämpän, johon pääsen ehkä jo puolessa välissä tätä kuuta. Ehdottaa että voisin asua vielä sen aikaa hänen nurkissaan.

Kiitän huojentuneena.

Tapaan vuokranantajan pankissa, se on suomenruotsalainen iäkkäämpi nainen, jolla epäaidon mustat hiukset. Kättelemme, kuittaamme vuokratakuut ja toivotamme hyvät joulut.

Heti pankin ulkopuolella soitan ja kerron. Että muutan vuokralle. Etten tiedä onko tämä lopullista. Ettei kaksi viikkoa selvittänyt päätäni, mutta helpotti pahinta ahdistusta. Etten tiedä. Mistään. Mitään.

Ylitän tien ja onnistun väistämään ratikan. Tavaratalon jouluikkuna käsittämättömän rumine tonttuineen kiljuu tulevaa perhejuhlaa.

Tästä joulusta taitaa tulla ikimuistoinen.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter