<$BlogRSDURL$>

Thursday, October 21, 2004

Stressi työstä ja olematon vapaa-aika on tehnyt tehtävänsä.

Pääni ympärillä on kiristyspanta. Sitä kiristetään aina pikkasen kerrallaan, kiristyksen aiheuttavat erilaiset taikasanat:

"Älä viitti pysäköidä siihen"

nirsk

"Hoida homma"

nirsk nirsk

"Äiti tulee huomenna kylään" (vaimon suusta)

nirsk nirsk nirsk

"Tässä huollossa ilmeni vähän ylimääräisiä vikoja"

nirsk nirsk nirsk nirsk

"Etkö sä ole tätäkään asiaa vielä hoitanut?"

nirsk nirsk nirsk nirsk nirsk

"Haluamme lisäselvityksen, miksi keikan valmistuminen on kestänyt niin pitkään"

poks.

Monday, October 18, 2004

Kiljuset ajavat jättiautollaan rapun eteen. Ne eivät tule autosta ulos, odottavat ikkunan alla saapumistamme. Rouva Kiljusen on aika vaikea liikkua, sillä on hirveitä jalkasärkyjä, lonkkiin vihloo ja ihottumat pahenevat. Lääkäri on kehoittanut laihduttamaan, muttei laihdutus onnistu perheessä, jonka jääkaappi on ladattu täyteen majoneesia, meetwursteja, kinkkusiivuja, karjalanpiirakoita, kermajugurtteja, kanaa, lihaa, juustoja, limuja ja kaikkea mahdollista mitä ikinä voi kuvitella napsivan. Oliivejakin siellä on neljää sorttia.

"Vesi on niin helvetin pahaa", rouva Kiljunen kommentoi, kun miehensä ihmettelee, miksi vielä pitää mennä kauppaan. "Äidillä ei oo kun maitoa ja vettä, mä haluan kokista."

Appiukko täyttää vuosia ja sen vuoksi kokoonnumme vasten juhlakalun tahtoa syntymäpäiväillalliselle. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän pottuuntuneita, enkä minä vähiten, mutta sentään peitän sen taidokkaasti.

Anoppi on ovella. Se mittailee taas kaikki mulkoillen läpi. Sillä on kultakorut päällä, jotenkin tulee mustalainen mieleen. Pehmeä vartalo on puettu valkoiseen pitsipaitaan ja johonkin hameentapaiseen ja kaiken päällä on essu. Anopilla on aina essu, koska se aina kokkaa tai siivoaa. Tajuan, etten ole ikinä nähnyt sitä lukemassa tai muuten vaan olemassa hiljaa aloillaan.

Ojennan appiukolle syntymäpäivälahjan, se tykkää kirjasta. Se on juuri noussut työpöytänsä äärestä, jossa sillä on tietokonepasianssi kesken. Appiukolla on mukavaksi kulunut villatakki yllään (hänen valintansa, veikkaan) ja sen alla vastasilitetty paitapusero (hänen vaimonsa valinta, oletan). Huone on Vaimon vanha huone, jossa edelleen jotain kuvia ja tauluja Vaimon jäljiltä. Seinustalla on sänky, jossa istuminenkin mukavaa, mutta appiukko nukkuu välillä päiväuniaan kovalla sohvalla.

Sillä on pumpussa vikaa. Appiukolla. Se ei kovin pitkiä aikoja jaksa olla aktiivisena, kävelyreissutkin lyhentyneet. Anoppi on asiasta ihan hysteerinen, puhuu supattaen kuolemasta, kun Appi on viereisessä huoneessa.

"Kattokaa nyt, eikö se näytäkin väsyneeltä? Oli juonut viinaa naapurin kanssa, tuli sellaisessa kunnossa kotiin, että voi hyvä tavaton! Hyvä ettei kuollu!" Anoppi parahtaa. Epäilen vahvasti, että Appiukko tietää, mikä supatuksen aiheena on.

Antaisi miehen olla.

Saturday, October 16, 2004

Roskapussin vietyäni katson refleksiivisesti erästä ikkunaa. Viikolla siinä vielä näkyi kirkkaat verhot ja viherkasvi ikkunalla. Nyt huoneisto on tyhjä ja valkoiset seinät sinertävät kylminä tyhjyyttään.

Neiti Oinonen on muuttanut.

Se tapahtui kai arkena ja päivällä, koska meidän taloyhtiössämme ei muuttoauton saapumista voi olla huomaamatta. Katu on hiljainen ja jos Vaimo ajaa isänsä auton parkkiin, kommentoi naapuri seuraavana päivänä, että sitä on ostettu uusi auto vai?

Kesäisin parvekkeelle on mahdotonta mennä istumaan, koska Silander tulee heti parvekkeen alle juttelemaan. Se seisoo keskellä asfaltoitua pihaa, puhuu kovalla äänellään vanhaa stadin slangia ja kysyy kaikesta, mitä ollaan viime aikoina hankittu tai hankkimassa. Kun aikoinaan rempattiin kämppää, tuli Silander rapussa vastaan ja kysyi:

"Mitä ne teidän peiliovelliset kaapit makso?"

Seisoin siinä haavi auki ja tajusin että se on nähnyt meidän makkarin kaapit. Ne nähdäkseen pitää mennä vastakkaiselle puolelle tietä. Kokeilin sitä silloin. Vaimo hikeenty kuultuaan ja vaati rullaverhon näkösuojaksi. Vaan mitäpä sitä makkaria peittelemään.

Siellä mitään tapahdu muutenkaan.


Wednesday, October 06, 2004

Uuden ohjelman opettelu vaatii kouluttajan paikalle. Nelissäkymmenissä oleva partaheikki suttaa kaaviota fläppitaululle ja kertoo huonoja vitsejä.

Casessa yrityksen nimi on kekseliäästi "Firma", työntekijä Helsingissä "Olli" ja toinen Rovaniemellä "Aslak". Tiedoston sisältöä kuvaa sana "tauhkaa" ja englanninkieliset komennot lausutaan tankeroksi.

"Klikkaa sitä hiiren oikeella, siin tulee sit pörpötiis."

"Ai propertiis?"

"Just. Pörpötiis."

Kun kahdeksantuntinen päivä on kulunut minimaalisilla tauoilla eikä tyyppi osaa vieläkään lopettaa, käy sadannen kerran kuultava "pörpötiis" ohimoihin kun parsinneulalla pistelisi. Tyyppi lopettaa luennoituaan tunnin yliaikaa ja lupaa tulla kertaamaan pyydettäessä.

Eihän pyydetä?

Nuo ominaisuudet kun rupeavat ottamaan aivoon.



Monday, October 04, 2004

Ilma on monen päivän synkkyyden jälkeen aurinkoinen ja kuulas. Poikien kanssa startataan jo ajoissa merelle ja matkalla käydään katsomassa hylkeitä.

Siellä niitä on. Luodolla kasapäin ja kohta pulahtavat tummalla rasvaruhollaan kirkkaaseen veteen, josta nostavat päätään muutaman metrin päässä ilmaan. Mainioita otuksia.

Matka jatkuu kohti kalavesiä, vene kiihdyttää liki neljäänkymmeneen solmuun, eikä pipo ole viimassa liikaa. Upeat maisemat vilahtavat ohi, nautin vauhdista ja siitä, että kohta heitellään uistinta veteen ja jännätään, josko kala syö.

Ja tämä on pian ohi. Nämä kaverit, tämä lokakuinen valo, hylkeet takana ja hauki veneessä. Näiden parin tunnin onni repii miehen sielua kuin myrskytuuli Haitilla. Sitä varjostaa tietoisuus, että onnen hetki on välähdyksessä ohi, eikä koskaan palaa.


This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter