<$BlogRSDURL$>

Monday, May 31, 2004

Varhain aamulla pilkon puita äitimuorini pihalla, kun Vaimo soittaa ja pyytää äitinsä avuksi.

"Pitäisi kuljettaa puutarhakalusteet Kiljusille."

"Miks just nyt?"

"No kun isä menee huomenna sinne leikkaukseen."

"Miten leikkaus ja puutarhakalusteet kuuluvat toisiinsa?"

"Hölmö. Isä ei pääse niitä viemään, kun se ei voi enää rehkiä. Äidillä on siivousvimma, kun se jännittää sitä isän leikkausta. Ajat nyt tänne. Ei mene kauaa."

"Eikö meidän pitänyt mennä jonnekin helvetin kissanristiäisiinkin?"

"Joojoo, sen jälkeen kun olet hakenut ne kalusteet."

Oma äitini ehdottaa, että samalla kuskaisin anopilleni jotain puskantaimia, mitä lie. Auton takakontti on suojamuovista huolimatta hiekkaa täynnä. Kiroillessani sotkua, puhelin väreilee saapunutta viestiä Salmelta:

"SUN PITÄÄ OLLA TÖISSÄ JO ENNEN SEITSEMÄÄ KORPELA ON KIPEÄ JA MULLA AUTON HUOLTO. SIELLÄ SAATTAA OLLA MIEHIÄ AAMUSTA OVEN TAKANA."

Kiertäessäni auton toiselle puolelle, huomaan asfaltilla muurahaisten ympäröimän toukan. Se pyristelee hitaasti eteenpäin. Mustia ahkeria vipeltäjiä tulee joka suunnalta ja niiden terävät leuat napsivat säälimättä lihavan monijalkaisen kylkiä.

Tiedän täsmälleen, miltä toukasta tuntuu.

Thursday, May 27, 2004

Kaartaessani kotipihaan näen vieraan audin tyhjäkäynnillä tukkimassa ajoväylää. Juuri kun olen hermostumassa, nousee Neiti Oinonen pelkääjän puolelta ulos.

Hän kumartuu autoon sanoakseen jotain ja väläyttää säteilevän hymynsä.

Audin peruuttaessa näen kuskin.

Nuori. Vaalea. Ruskettunut. Aurinkolasit rennosti otsalla.

Tietenkin.

Tuesday, May 25, 2004

Aamupäivällä puhelin soi.

"Sitä minä vaan, että koskas tää mun pöytäpuhelimeni saadaan kuntoon? Laitoin siitä muutosta tilauksen jo reilu viikko sitten."

"Kyllä se on tehty. Eikö toimi?"

"No kun siitä kuuluu runksutusta. Nytkin joudun soittamaan kännykästä."

"Runksutusta?"

"Niin. Kun nostan luurin, niin linja runksuttaa."

"No mitäs se sun puhelimes näyttö sanoo?"

"Siinä lukee kutsunsiirto ja mun kännykän numero."

"Koitas painaa kutsunsiirto-nappia...ja nosta sitten hetken päästä luuri."

"Nyt ei kuulu runksutusta!"

"Joo, sulla oli jäänyt se suora siirto kännykkään päälle ja siten se linja antoi jatkuvaa äänimerkkiä siirron vuoksi."

"Niin kyllä tällä on koko ajan voinut soittaa, mutta tää ei soinut."

"Ei tietenkään soinut, kun sinulla oli suora siirto kännykkään aktivoituna."

"Ai jaa...no kyllä tämä sitten toimiikin, kiitos vaan."

Ellen tätäkin hemmoa tietäisi, epäilisin kyseessä olevan pilasoiton. Jos toimisin atk-tuessa, olisivat ranteeni luultavasti jo vuotaneet kuiviin.

Monday, May 24, 2004

Sukujuhlat ovat uuvuttavia. Naiset vaahtoavat tekopirteällä äänellään, mitä kukkaa pitää mihinkin penkkiin tökätä ja kuka meni naimisiin ja kuka sai lapsen. Tilanteen sietää kuitenkin, koska oma suku on kaikessa kauheudessaan tuttu. Tietää tasan tarkkaan kuka juo häissä liikaa viinaa, kuka komentaa jyrkimmin riehaantuneita kakaroita ja ketkä lähtevät ensimmäisinä kotiin.

Vaimon sukujuhlat ovat kuitenkin painajaismaisia. En ymmärrä, miten yhteen sukuun voi mahtua niin monta imbesilliä.

Suuri osa porukasta on vanhaa. Niiden elämä on jossain Apu-lehden ja tekstiteeveen välissä. Ne juovat pannujauhatuskahvia kahdella sokeripalalla ja kärsivät korkeasta verenpaineesta.

Yleinen keskustelunaihe on se, kuka kylän henkilöistä on viimeksi kuollut.

Anoppi istuu viereeni, enkä keksi tekosyytä pakenemiseen. Juttelen appiukon kanssa, hän on kuuluu niihin harvoihin fiksuihin tässä perheessä. Appiukon mielenkiintoisen jutun keskeyttää kuitenkin anoppi kuiskaamalla puoleeni.

"Huomaatkos poika, kun lattia täällä kiiltää!"

"Mmmhh.."

"Minä autoin siskoani vahaamaan, kun sillä on nivelsärkyjä."

"No sepä hyvä, että autoit."

Käännän vihjeeksi selkäni anopille ja jatkan keskustelua appiukon kanssa. Anoppi ei jätä minua rauhaan.

"Maistoitko pullaa? Minä leivoin tän. Sisko sanoi, ettei parempaa pullaa olekaan. Otatko?"

"Kiitos, nyt ei jaksa yhtään enempää."

"Meinasivat tilata kaupasta kakkuja. Tulee niin kalliiksi. Minä sanoin,etteivät tilaa, että teen pullat ja marjapiirakat. Kauheaa tuhlausta nykyaikana. Miettikää nyt tekin tytön kanssa, mitä ostatte. Ei kuule meilläkään olisi mökkiä tai asuntoa, jos oltaisiin mielin määrin osteltu kaikkea turhaa. Vai mitä isä?"

Appiukko katsoo vaimoaan ilmeellä, joka kertoo yli kolmestakymmenestä pitkästä vuodesta yhteiseloa. Hänen ei tarvitse vastata. On yhdentekevää, mitä hän vastaa.

Anopilla kun ei ole tapana kuunnella muiden vastauksia.


Tuesday, May 18, 2004

Kiinteistön gsm-tukiasemia, toistimia ja antenneja kartoitetaan. Ensin täytyy selvittää, mikä hissi vie ylös asti. Sopivatko avaimet oveen ja jos ei, keneltä löytyy oikeat tiirikat. Kun ilmastointitilaan vihdoin pääsee, on koneiden pauhu vakuuttava. Sitten pitäisi putkien lomasta navigoida vielä ulko-ovelle. Reitit ovat ahtaita, tänne Salmi jäisi jumiin.

Metallisia ovia on runsaasti ja kylmän kahvan kääntöön liittyy aina pientä jännitystä. Avautuuko. Jos avautuu, löytyykö päivänpaiste vaiko joku kohiseva toinen todellisuus. Ulos mennessään huolehtii palikan oven väliin. Katolla tuulee aina ja pehmoinen kattohuopa arveluttaa askelten alla. Toiselle tasolle kiivetessä ei hirvitä, mutta ihan ylhäällä reunan yli kurkistaessa tuntuu kylmältä vatsassa.

Ja huomaa miettivänsä, että jos nyt horjahtaisin tai hyppäisin.

Joka kerta.

Monday, May 17, 2004

Oinonen avaa ovensa ja sillä on päällään sellainen vaaleansininen t-paita, joka käy yksiin sinisten silmien kanssa. Se on selvästi ruskettunut ja täynnä energiaa, niin kuin aina.

Kyykistyn ja avaan kannen. Hiltin paljastuessa Oinonen istahtaa nopeasti viereen:

"Joo...ihan hyvä jos mun ei tarvitse koskea tohon helvetinkoneeseen."

Hymyilen ja hetkeen en käännä katsetta pois. Hän on siinä raikkaana, valkoiset hampaat hymyä hehkuen ja taustalla hurisee jääkaappi.

Kun porakone laulaa, näen syrjäsilmällä, kuinka hän seisoo kädet puuskassa ja tarkkailee. Meteli on hirveä, mutta Oinonen ei peitä korviaan, tyytyy vain nostamaan hiukan olkapäitään.

Kahvin ääressä hän kertoo matkasuunnitelmistaan. Kuuntelen lumottuna, kunnes hän kysyy:

"Mitens teidän matkasuunnitelmat, aiotteko lähiaikoina reissata?"

"Ei me aiota", vastaan. Ja jostain syystä toistan:

"Ei me aiota."

Friday, May 14, 2004

Jos aikoo riidellä puolisonsa kanssa, ei kannata tehdä sitä illalla. Nukkumaan ei pääse ajoissa ja uni on levotonta ja pahan makuista.

Koko päivän on väsyttänyt. Tuntuu kuin silmät olisivat hiekkaa täynnä, jokainen räpäytys on kuin nostaisi saapasta metrisestä hangesta.

Puolelta päivin tulee tekstiviesti Oinoselta:

"Tarvitsisin porakonetta lainaksi. Ja kenties käyttöopastustakin;). Onnistuuko viikonloppuna jossain vaiheessa?"

Vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi: "Onnistuu."

Päätän lähteä ajoissa kotiin, jos vaikka nukkuisi päiväunet ennen anoppihelvettiä. Kierrän mutkan varaston kautta ja otan työpaikan porakoneen lainaksi. Hilt on järeä vehe ja pitää semmoista meteliä, ettei naisväki uskalla sitä käyttää.

Tunnen itseni rikolliseksi.



Wednesday, May 12, 2004

On muutama keskustelualue, johon ei Salmen seurassa pitäisi koskaan eksyä: Henkilökohtaiset asiat, raha-asiat, seksi, politiikka, uskonto, sekä autokaupat.

Tiedä, johtuiko se hyvästä lounaasta, auringonpaisteesta tai Salmen siedettävästä olemuksesta, menin möläyttämään harkinneeni auton vaihtoa. Olin sopinut iltapäiväksi ajan erään peltilehmän koeajoon ja Salmi yritti tunkea mukaan:

"Kuule mä oon tehnyt autokauppaa niin paljon, että saan puhuttua sulle kitkarenkaat kaupan päälle ja vaikka mitä!"

Keksin mitä erikoisempia syitä. Niitä tuli sarjassa. Lopuksi lupasin ottaa Salmen mukaan seuraavalla kerralla, että nyt vasta kiertelisin. Lupasin lykätä kauppaa. Puhuin tapojeni vastaisesti nopeasti ja paljon, mutta se oli ainoa keino rauhoittaa Salmi.

Salmi tyytyi vain toteamaan, että katsotaan millainen iltapäivästä tulee, kenties hän ehtisi mukaan.

Kun olin parkkipaikalla autoni luona, näin Salmen kulkevan pihan poikki. Hän ei katsonut minuun. Vielä. Kaivoin avaimia kuumeisesti taskun pohjalta ja mutisin ääneen:

"Vitun vaappu, älä tule tänne!"

Kun istuuduin autoon turvaan, näin syrjäsilmällä talonmiehen, joka ilmeestään päätellen oli kuullut mutinani. Kun en muutakaan ensi hätään keksinyt, avasin ikkunan ja kommentoin:

"Amppareita. Ne osaa olla äkäisiä ja isoja tähän aikaan vuodesta."



Tuesday, May 11, 2004

Hetken helle hurmasi helsinkiläiset. Lämpömittarin digitaalinäyttö esitteli omituista kymmenlukua, hulmuavat hameet paljastivat valkoista reittä ja terassiväen olkapäät hehkuivat päivän jälkeen punaisena.

Töissä hiljeni sähköpostivirta.

Ihan kuin kaikki olisivat kadonneet kesälomille. Kuin kaikki olisivat lopettaneet työnteon.

Yhden ihmisen ansiosta sähköposti plingaa kuitenkin merkiksi, että yhteydet pelaavat. Herra Salmi naapurihuoneesta se siellä viestejään naputtaa. Salmi ei kestä toimettomuutta. Ei sinänsä, että Salmi haluaisi kauheasti töitä tehdä, mutta jos puhelin ei soi tai posti kulje, alkaa Salmi epäillä, että jotain on vialla, että jotain sellaista on meneillään, missä hänen kuuluisi olla mukana. Eikä kukaan herroista saa kuvitella, että Salmi olisi toimeton. Siksi hän siirtää kiireisen oloisena viestejään minulle.

Asiakas pyytää jotain muutosta. Salmi kuittaa asiakkaalle viestin "OK, hoidetaan homma." Sen jälkeen Salmi siirtää keikan minulle. Tekstinä: "Hoidatko?"

Kyllähän minä hoidan. Mitä nyt vähän laiskuus on ottanut minusta yliotteen, mutta sentään en siirrä vähäisiä töitäni muille.


Monday, May 10, 2004

Hyvä ilma on kannustanut porukkaa taloyhtiön talkoisiin. Muutama uusi asukki ja vanhat aktiiviset ovat paikalla. Kun muille vasta jaetaan haravat ja hanskat, on Mannermaa touhunut jo omiaan aikansa. Kukaan ei keksi kysyä, mitä hän tekee ja muutama naisihminen menee avuksi.

Kun tunteja on kulunut pari kappaletta kuljemme ohi hiekkalaatikon, jossa Mannermaa lapioi muutaman uupuneen näköisen avustajan kanssa hiekkalaatikon sisältöä jätesäkkeihin. En voi olla kysymättä:

"Mitä te teette?"

"Lapioidaan hiekkaa."

"Niin?"

"No kun tämä hiekkalaatikko on luultavasti kissanpissassa ja nyt kun meillä on pari lastakin taloyhtiössä, jotka laatikkoa käyttäisivät. Saadaan uutta hiekkaa ens viikolla tilalle."

"Joojoo, mutta miksi te sitä hiekkaa jätesäkkeihin lapioitte?"

"Koska se täytyy kuljettaa pois. Nämä säkit nostetaan kottikärryihin, jahka ne vapautuvat."

"Kukas niitä täysiä jätesäkkejä nostaa?! Nehän painavat aivan hemmetisti!"

Kun kottikärryt vapautuvat, ei löydy voimamiestä, joka liikuttaisi viittäkymmentä litraa hiekkaa. Mannermaa rikkoo sanatta lapionkärjellä jätesäkin ja alkaa lappoa hiekkaa kottikärryihin.

Näin se pääsi tekemään yhden lapiointihomman taas kahteen kertaan.

Thursday, May 06, 2004

Taluttaessani pyörääni kellariin huomaan tutun maastopyörän. Neiti Oinosen juomapullo nojaa telineessään ja tarakalle on unohtunut kollegepaita. Olen yksin. Lähestyn puseroa.

Kumarran, pidän kädet selän takana, kuin jotain arkeologista haurasta aarretta lähestyen. Kun tuoksu virtaa sieraimistani sisään, saa se vatsassa aikaan kihelmöintiä. Mikä tuoksu! En pysty erittelemään siitä mitään, jotain raikasta, jotain naisellista.

Olenko huumaantunut hänestä vai hänen tuoksustaan, jota en aiemmin ole tiedostanut? Jos näkisin hänet aina vain matkan päästä, muotoutuisiko hän minulle merkityksettömäksi?

Havahdun ajatuksista kun kadulla joku starttaa menopelinsä. Minä, aikuinen mies, nuuhkimassa puseroa. Perverssiä. Jos joku olisi tullut, mitä ihmettä olisin selittänyt?

Silti on pakko nuuhkaista.

Vielä kerran.

Wednesday, May 05, 2004

Törmään Salmeen ulko-ovella. On matkalla terveydenhoitajalle.

"Pitäis mennä sokerimittaukseen, muttei ne voikaan mitata. Meen pyytämään uuden ajan."

"Aijaa."

"Joo, kun pitäisi olla kakstoist tuntii syömättä ennen kokeita. Ja enhän mä saanut viime yönä nukuttua. Menin sitten jääkaapille."

Salmella on kova riski sairastua aikuisiän diabetekseen ja sydäntauteihin. Hän tietää riskit ja puhuu usein laihduttamisesta. Ehdotan varovasti:

"Mitä jos jättäisit aamupalalihapiirakan väliin? Tai ostaisit kahviosta vaikka leivän tai hedelmän sen sijaan?"

"Enhän mä voi! Kato kun mä olen vartavasten pyytänyt kahvion henkilökuntaa tilaamaan mulle erikoislihapiirakan."

"Onko niissäkin jotain allergisoivaa?"

"Eeeei...mutta kun Fazerin lihapiirakka on niin paljon parempaa ja ne tilaa sitä ihan mua varten!"

"No mitä jos söisit vaan vähän vähemmän kuin tavallisesti?"

"Mulle tulee tosi heikko olo jos mä en syö. Eikä tää mun paino kuule syömisestä johdu. Mähän olin kerran semmoisessa laihdutustutkimuksessakin ja ne oli ihan ymmällään mun kanssa, kun en laihtunut. Mulla on aineenvaihdunnallinen sairaus ja sama on valitettavasti periytynyt mun lapsiin."

Hänen itsensä kohdalla kyse on siis sairaudesta. Kun osaston assistentti lähtee kokouksesta, kumartuu Salmi puoleeni:

"Onko se lihonut lisää? Kauheeta kun fiksu ja kaunis nainen on päästänyt ittensä tohon kuntoon!"

Antakaa apinalle peili.


Tuesday, May 04, 2004

Joskus sanat eivät riitä.

Joskus ihmiset ovat vain niin tyhmiä, että yksinkertaisimmatkaan ohjeet eivät auta. Ennen sentään selitettiin asiat perusteellisesti.


Monday, May 03, 2004

Olen juuri kulkemassa pihan poikki, kun naapurin poika tulee paikalle. On siellä muitakin tenavia, mutta tämä yksi on kovaäänisin. Ikävuosia sillä kuulemma on vasta neljä, mutta rökittää isompiaan minkä kerkeää. Siinä missä muut lapset keskittyvät hetkeksi kaivamaan kuoppaa tai kyhäämään neppisrataa, tämä ei pysy viittä sekuntia kauempaa aloillaan.

Sillä on helvetin kova ääni. Kun vien sanomalehtiä vihreään laatikkoon, juoksee penska perään.

"MITÄ SÄ TEET!"

"Älä kuule viitti huutaa...vien näitä lehtiä."

"SE ON MUN PAPERRINKERRÄYSLAATIKKO. MUN! ÄITI SANOI NIIN!"

"Ei kuule ole. Se on ihan taloyhtiön laatikko."

"MUN!MIHIN SÄ MEET?"

"Kauppaan."

"MÄ TUUN MUKAAN!"

"Et tule. Mitä äitiskin sanois, jos yhtäkkiä kuule vaan lähtisit."

"EIKÄ! MÄ TULEN!"

Kun saan pikkuhirviön karkoitettua kannoiltani mietin, kuinka voin inhota viatonta ihmislasta näin paljon. Se on vasta neljän. Ihan lapsi. Sen sisko on kuulemma vaikeasti vammainen. Vanhemmat pitää tytärtä viikon hoitokodissa ja viikon kotona. Poika on tainnut jäädä huomiotta. Muuttuisiko sen käytös, jos rupeisin sille isoveljeksi?

Ja saisin tenavasta kenties pahemman riesan? Ei kiitos.



This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter