<$BlogRSDURL$>

Friday, April 30, 2004

Salmi istuu koko komeudellaan tuolissaan kun vien listauksia sen pöydälle.

Lantio on työnnettynä eteen, jalat harottavat kaukana, leuka rinnassa kiinni. Kun koputan, Salmi säpsähtää hereille, katsoo väsyneenä, teeskentelee vain räpäyttäneensä silmiään ja sanoo:

"Hoihaisitsä sen yhen homman. Mul on hauhea allerhiahohtaus. Nenäonteloo hirvelee ja on hosi huono olo."

"No mee kotiin potemaan. Voihan sen tehdä maanantainakin, ei tolla niin kiire ole."

"No josset voi, niin kai mun pihää vielä jäädä höihin."

"Älä viitti. Painu himaas potemaan, vietä hyvä vappu ja jatketaan maanantaina. "

"No joo. Samoin. Mä hosin varmaan nuhun hoho viihonlohun."

Sama taisi tapahtua pääsiäisenä, viime jouluna ja vappuna. Salmen sairastumiset osuvat juuri ennen pyhiä. Joko se stressaa niin, että saa taudin juuri ennen pyhiä tai viikonloppua, tai sitten se kehittää itselleen jonkun jutun, jotta pääsee ajoissa pois.

Ihan sama. Pystyn hoitamaan hommat itsekin, mutta tuo hoo-kirjaimia hösöttävä kamelinpaskanaama voisi hieman ryhdistäytyä. Vihaan sen marttyyriasennetta, koska jos joku muu on sairaana, ei sympatiapisteitä heru.

Wednesday, April 28, 2004

Iltapäivällä seison avoimen jääkaapin edessä, miettimässä mitä haluan vai viitsinkö haluta mitään vai jätänkö kokonaan syömättä. Kun olen kurkottamassa nakkipakettia, näen ikkunasta tutun hahmon. Ovi sulkeutuu lennosta, kyykistyn kärpän nopeudella alas, nakkipaketti käsissäni.

Kun anoppi on kyseessä, olen vikkelämpi kuin koskaan.

Hiivin keittiön lattiaa pitkin kauemmas. Kulman takaa kurkistan ja näen kuinka anoppi kuikuilee ikkunamme suuntaan. Vaimo on jossain tyttöjen illassa, joten voin hyvin teeskennellä, etten minäkään ole kotona.

Rapun ovi aukeaa. Hiljennän nopeasti television. Kuulen askeleet portaista ja sydämeni lyönnit.

Ovikello soi.

Täällä ei ole ketään, mene pois. Sinulla ei ole kuitenkaan mitään järkevää sanottavaa. "Piipahtaisit" vain kahvilla ja tekisit samalla pikaisen tupatarkastuksen. Illemmalla raportoisit tyttärellesi puhelimessa, mitä täytyy siivota ja kyselisit missä se ostamasi kulho on.

Hiljaisuuden jälkeen aukeaa postiluukku ja paperi putoaa eteiseen. Rapun oven kolahdus saa minut lopulta liikkeelle ja menen lukemaan anopin viestiä. Se on kirjoitettu kauppalistan toiselle puolelle harakanvarpailla:


Hei!
Kävin ohikulkiessa. Olin kaupoissa ja kirpputorilla. Maisa kävi tänään.
Oli aika tylsä ja ikävä, Reinolla on kuumetta. Tulkaa saunaan tein munkkeja ja simaa.
Siivotkaa kaapit ja pyyhkikää hyllyt nytkun on hyvää aikaa tehdäkevätsiivousta ja voi tuulettaa!



Luettuani tekstin revin sen pieniksi paloiksi ja piilotan silput roskakoriin. Vaimo ärtyisi siitä turhaan.


Illalla hän ihmettelee, miksi nakkipaketti on olohuoneen kaiuttimen päällä.

En osaa vastata mitään.

Harmaa päivä.

Kävelen konttorin käytävillä ja näen punaista. Kirjaimellisesti. Kolmet punaiset housut mukavilla säärillä kävelevät vastaan. Kaksi punaista paitaa juttelee avoimen oven luona. Tässä tasapaksussa arjessa ne pomppaavat räikeinä vasten kasvoja.

Ja hyvin istuvia farkkuja. Kumarteluita ja kurkotuksia. Mielummin näkee niitä kuin katsoo tuota pelottavan pölyistä maisemaa, jossa mikään ei näytä liikkuvan tai muuttuvan.

Mitä jos maailma jää tuollaiseksi?
Mitäköhän Neiti Oinoselle kuuluu?
Onkohan netissä hyviä avoimia työpaikkoja?


Tuesday, April 27, 2004

Salmen kanssa jutellaan aamukahvilla työasioista. Korpela istuu mykkänä vieressä, tuijottaen tapansa mukaan kahvikuppiinsa.
"Siellä kuutoskerroksessa oli kai sitten sama vika?"
"Joo, vaikuttaisi siltä, että piuhat olivat menneet oikariin."
"Toivotaan nyt ettei vaan ole korttivika."

Puhumme viitisen minuuttia muista projekteista. Jostain mitättömästä hommasta, jonka voisimme tehdä "yhdessä".

"Ei sieltä tartte purkaa kun kuusi linjaa. Eihän siinä ole työtä kolmelle miehelle..."
"Joojoo mut pääsee ajoissa vapun viettoon!"
"Justjust. Tuhotaanko ne liittymät samantien vai voiko ne odottaa maanantaille?"

Yhtäkkiä korpela nostaa katseensa mukista:

"Mutta jos ne onkin oikarissa?"

Katsomme Salmen kanssa toisiimme, kestää hetken ennen kuin oivallamme mistä mies puhuu. Korpela on taas viisi minuuttia jutusta jäljessä. Tällaisina hetkinä tunnen, että minulla ja Salmella on jotain jaettavaa.

Onneksi se hetki on ohikiitävä.


Monday, April 26, 2004

Taloyhtiön kovin touhutäti on Mannermaa. Hän ei ostarilla tai rapussa juuri morjensta, vilkaisee pikaisesti ja henkäisee tervehdyksensä sisäänpäin. Nakuttelee talvet rapunedustoilta jäätä pipo korvillaan ja kesät kitkee rikkaruohoja lippalakki päässään.

En ole koskaan nähnyt Mannermaan hiuksia.

Hän on uuttera ja kokee asuintalomme ympäristön ylläpidon elämäntehtäväkseen. Kaikki hänen vapaa-aikansa kuluu huoltomieshommiin, vaikkei hänelle edes makseta siitä palkkaa.

Minulle on ihan sama, nyhtääkö joku rikkaruohoja tai hakataanko talven jään alta asfaltti esiin. Maijalalle se on kuitenkin tärkeää, eikä hän ymmärrä, mikseivät muut osallistu. Kun parkkeeraan auton näen, kuinka Maijala nostaa leukaansa nähdäkseen silmille valuneen piponsa alta. Astuessani ulos hän katsoo suoraan ja syyllistävästi.

Pihatalkoissa Mannermaa ei odota käskynjakoa vaan aloittaa tuntia ennen sovittua aikaa. Uudet asukkaat menevät tietämättömyyttään Mannermaan avuksi, eivät pääse pitämään kunnolla taukoja ja kiroavat talkoot alimpaan helvettiin.

Kohta on pihatalkoiden aika. Suunnittelin naapurin kanssa urakkaa. Voisimme lakata puutarhakalusteet, jottei tarvitsisi olla Mannermaan kanssa tekemisissä.

Friday, April 23, 2004

Aah, perjantai.

Voisi syödä hyvin kotona ja vuokrata leffan.

Tai mennä ulos syömään ja leffaan.

Kenties pyöräillä katsomaan tuttavien talonrakennusta (ja nauttia pari olutta siinä ihmetellessä)

Ehkä sittenkin lukea kirjaa ja istua ilta-auringossa.

Todellisuudessa menemme anopille saunaan. Niin kuin melkein joka helvetin perjantai.

"Ne on vanhoja ihmisiä!" Vaimo sanoi ja jatkoi:

"Ei se vaadi meiltä kauheasti, ne on yksinäisiä ja voivat kuolla koska vaan."

Sitä odotellessa. Sitä odotellessa.

Thursday, April 22, 2004

Häijy selkäkipu komentaa iltapäiväksi hierojalle. Sitä ennen täytyy muistaa mainita Salmelle ja Korpelalle poissaolosta. Periaatteessa en ole velvollinen selittämään poissaoloani kuin pomolleni, mutta jos jätän syyn kertomatta, alkaa Salmi katsoa ilmeellään:

"Sillä on varmaan jotain pahasti pielessä, kun se ei kerro."

Joten vedän henkeä, päätän sietää paskanjauhantaa ja menen kahvitauolla Salmen ja Korpelan kahvipöytään.

"On selkä vähän klesana, saan fysioterapiaa iltapäivällä."

Salmi ottaa spanieli-ilmeensä ja huokaisee:

"Voi poika parkaa, ettet vaan oo rikkonut itteäs pahemmin. "

Korpela tuijottaa hetken kahvikuppiaan, mutta alkaa sitten puhumaan:

"Sun pitää jumpata. Mulla oli kans selkäkipuja. Silloin piti jumpata silleesti että..."
"Multa lääkäri nimenomaan kielsi liikunnan. Sanoi, että fysioterapeutti kertoo kyllä mitä liikkeitä voi tehdä."
"Joo mutta nää olikin kuule hyviä liikkeitä. Kato tällee kun tekee, niin ei satu enää seuraavana päivänä.."

Korpela nousee seisomaan esittääkseen selkäjumppapantomiiminsa. Se näyttää saatana ihan pululta.
Salmi mulkoilee huvittuneena ja tokaisee:

"Homojen hommaa! Mä mieluummin kuolen sydäntautiin kun rupean tollaista tekemään. Vaimolta tota liikettä vois kyllä makuuhuoneen puolella ajoittain vaatia..heheheh!"

Hetkessä mielikuvitukseni luo silmieni eteen näkymän Salmesta aviovuoteessa. Voin pahoin. Poistun hakemaan vesilasillista ja toivon hartaasti, että palatessani ovat jutunaiheet muuttuneet.

Wednesday, April 21, 2004

Palaverissa Salmi istuu koko sadanviidenkymmenen kilon komeudella edessäni. Kravatti tekee vatsan kohdalla muutamankymmenen asteen mutkan.

Ensin Salmi syö voileivän ja juo kahvia.

Väänänen kertoo tulevasta ja Salmi huutaa välikommenttejaan leivänmurut pöllyten. Kun väänänen on käynyt listauksensa läpi on Salmen lautanen tyhjä.

Alkaa levoton kynän napsuttelu. Tiedän, kuinka Salmen tekee mieli makeaa. Hän tuijottaa teen seuraksi tarjottavaa pakattua hunajaa.

Power Point heijastelee omituisia lukuja ja laskutuspuolen sihteeri huutaa edellistä slideä takaisin. Salmi kurottaa kohti hunajaa.

Väänänen kysyy otanko vastuun uusien laitteiden testauksesta. Katson hetken Salmea, joka lusikoi nyt hunajaa suuhunsa.

"Hun pihää ohhaa Majala muhaan.", sössöttää Salmi kitalaki hunajassa. Väänänen tekee merkinnän pöytäkirjaansa ja Salmen käsi löytää toisen hunajan.

Kun tehtävät on jaettu ja konsultti vakuutellut pilotin toimivuudesta, alkaa Salmi tuijottaa sokerikippoa. Tänään kuitenkin kokous päättyy, ennen kuin rouskutus alkaa.

Kello näyttää kahtatoista. Nalle Puh pääsee lounaalle.

Tuesday, April 20, 2004

Tehtaan puhtaisiin tiloihin ei pääse ilman suojavaatetusta. Muovipussit jalkoihin, suihkumyssy päähän ja kertakäyttölakanan oloinen takki päälle. Likainen työkalusäkki olalle, kaapelirulla kainaloon ja osastolle.

Kourua pölytellen auki, kaapelia syöttäen sisään. Kukaan ei ole viitsinyt purkaa vanhoja pois, joten putket ovat tukossa ja uusi kaapeli liikkuu nihkeästi sisään. Myssy päässä on ikävä hikoilla, takissa hihat tuppaavat olemaan tiellä. Täällä ei sentään tarvitse muovihanskoja käyttää.

Koska Korpela on vanhemman mestarin asemassa, tekee se kaikki varsinaiset kytkennät. Minä senkun konttaan lattialla ja kurotan kourua kohti selkälihakset krampaten. Kriittisessä vaiheessa puhelin soi. Annan soida. Hetken päästä laulaa Korpelan puhelin mäkitorppatunnaria. Kaapeli putoaa kädestään:

"Korpela...No moooi....jaajaa....just joo. No nyt ollaan kyllä Nurmelan kanssa just kaapelinvetohommissa eikä päästä...no Nurmela tulee hetken päästä...on on...kyllä tää on nyt tehtävä loppuun."

Salmi on soittanut. On joku kiireellinen homma. Olisi voinut tietysti homman hoitaa itsekin, mutta tietää minun hoitavan.

Kun välttämättömin on tehty, poistun tilasta ja jätän Korpelan jatkamaan. Viskaan muovipussit jaloistani roskiin, suojamyssyn alta paljastuu hikinen pää. Painun suoraan seuraavalle työkeikalle, kahvitauko jää tänäänkin väliin.

Loppupäivästä en varmana tee mitään.

Monday, April 19, 2004

"Ai säkin olet aloittanut polkupyörän kevätkunnostuksen."

Neiti Oinonen on ilmestynyt kuin tyhjästä viereeni. Aurinko paistaa hänen takaansa ja peitän häikäisyn pyöränketjun rasvaamilla sormilla.

"Joo pakko on, kun on niin hieno keli. Tarviitko työkaluja?"

"Ei mä pumppaan vaan kumit, on niin kiire päästä ajelemaan."

Hänen kyykistyessään näen palasen ihoa -syrjäsilmällä tietenkin- ja yritän hapuilla jakoavainta käteeni. Jossain takapihalla naapurin pentu rymistelee mäkeä alas minimopolla. Hiekka kirskahtelee muovirenkaan alla. Kohta se itkee.

Oinonen katsoo minuun ja yrittää olla kohtelias rikkomalla hetken hiljaisuuden:

"Mites töissä?"

Päin helvettiä. Kollega torpedoi kaiken, mitä olen aloittamassa. Jos saan jotain kunnollista aikaiseksi, vie suurmulkku kunnian siitäkin. Työkaverit on aivottomia tylsimyksiä, joiden puheet pyörii tasan keittiöremontissa, keskikaljassa ja kakassa. Naisia firmassa on ihan liian vähän ja nekin vähät kikattavia kanoja. Lähtisin heti vittuun sieltä kun vain keksisin, mitä helvettiä teen elämälläni.

"Ihan hyvää kiitos, entä itselläsi?"

Takapihalta kuuluu pitkä raahaava kirskuna. kahden sekunnin hiljaisuuden päästä kakara parkuu äitiään.


Thursday, April 15, 2004

"Korpela, moooi. Olit soittanut."

"En ollut. Eilen koitin, mutta sen jutun tiimoilta me jo juteltiinkin."

"Jaa jaa, mutta mä katoin puhelimestani, että olit soittanut."

"Niin sulle on varmaan tullut puhelu jostain tuntemattomasta numerosta. Katso jos tarkastat siitä "soittoaika" -kohdasta, niin huomaat että soitin eilen."

"Just joo....oot tainnu vahingossa Nurmela soittaa! Et vaan muista tai sitten oot vahingossa painellut näppäimiä!"

"Joo, niin varmaan."

Joskus Korpela istuu tuolissaan ja näppäilee puhelintaan mutisemalla ääneen:

"Menu...tähti...yksi viesti saapunut..."

Vie puhelimen kauemmas, kaivaa lopulta silmälasit rintataskusta. Etusormi painaa nappia huolella, suu liikkuu ja mutina kuuluu.

Mutina kuuluu.

Wednesday, April 14, 2004

Salmelle rutiinit ovat tärkeitä. Asiat tapahtuvat joka päivä samassa järjestyksessä. Ensimmäisenä aamulla meillä on aina "ryhmäpalaveri". Korpela ja Salmi juovat kahvia kun saavun myöhässä paikalle.

"Ai hyvä kun tulit, oon just vastaamassa tohon meiliin."

"Ai liittyykö toi siihen uuteen palvelumalliin..?"

"Joo tää tarttis uuden laitekannan, mikäs hinta siinä ja siinä mallissa olikaan..kolmesataakakskymppiä?"

"Eiks se ollut pari kymppiä enemmän...tarkista hinnastosta, onhan sulla se siellä koneellas."

"Ei kun mä laitan näille hintatiedoks neljäsataaseiskyt. Eivätpähän sitten innostu tilaamaan mitään."

Kun aamun toimet on tehty, menee Salmi kahville. Kahvin jälkeen Salmi lukee taas sähköpostia, jonka jälkeen hän menee vessaan. Vessassa hän vastailee puhelimeensa, eikä häpeile kertoa, missä on.

Kymmeneltä alkaa narina nälästä ja kun massu on täynnä, alkaa huokailu liian täydestä vatsasta. Salmi istuu selkä ovelle päin ja siinä on hyvä nukkua käteensä nojaten.

Yhden aikaan Salmi tekee ahkeraan töitä tai istuu palavereissa. Sen jälkeen on taas kiire kahvitauolle. Kahvitauon jälkeen joutuukin kiireesti lähtemään "asioille" leimata korttinsa "työmatka ulos" ja päätyä kotiinsa.

Olen opetellut hänen päivärutiininsa hartaasti. Tiedän tarkkaan, mihin aikaan voin olla törmäämättä häneen ja mihin aikaan tulee tiettyä käymälää välttää. Joskus sattuukin niin, että tapaan Salmen vain aamupalavereissa.

Sellaisina päivinä tuntuu siltä kuin saisi pienen arpajaisvoiton.

Tuesday, April 13, 2004

Anoppi istuu takana keskimmäisellä penkillä ja antaa välikommenttejaan. Radio on hiljaisella, niin hiljaisella, ettei se häiritse ketään ja liian hiljaisella keskittyäkseni sen kuulemiseen.

"Oi kauheaa, tuossa oli taas vaaratilanne."
"Ai mikä niin?"
"No tuo rekka."
"Ihan tavallinen ohitus. Ei siinä ollut mitään vaaratilannetta."
"Kyllä minusta nämä ohitukset ovat aina vaarallisia!"

Kahville pysähdytään korkeintaan tien laitaan, kahvit termarissa ja pulla pakattuna muovirasiaan. Pulla on anopin leipomaa ja se on kuivaa, sitkeää ja maistuu hiivalle.

"En tykkää liian makeasta." , anoppi perustelee pullanmurujen lennellessä suupielistä.

Joskus vaimo vaatii, että käydään huoltiksella kahvilla. Sitäkös hänen äitinsä kauhistelee. Että kuinka monta kahvipakettia silläkin hinnalla saisi. Toisaalta huoltiksella käymisessä on puolensa. Anoppi mulkoilee ihmisten ostoksia ja referoi autokansan kulutusjuhlaa meille. Siinä ajassa kun olemme juoneet kahvimme, hän on myös tehnyt laskelmia siitä, paljonko hedelmäpeliä pelannut kaveri on törsännyt rahojaan koneeseen. Ei siinä voi kuin nauraa.

Ja kun auto starttaa pihalta takaisin moottoritielle, julistaa anoppi turvavyönsä takaa, kuinka heilläkään ei olisi mökkiä, jos kahvilla oltais juostu ja pelejä pelattu. Ja lopuksi vielä tivaa, että eikö ole hyvä kun on mökki.

On on. On vaan niin perkeleen kaukana se mökki. Katson tien laidassa olevaa kylttiä ja lasken mielessäni. Vielä kolmesataakaksikymmentä kilometria kärsimysnäytelmää.

Thursday, April 08, 2004

Jos asennettavassa pisteessä on jo linja päällä, pitää kaapelitutka kovaa piippausta. Tai no, sellaista ärsyttävää, joka on verrattavissa kännykän soittoääneen. Asiakas kantaa juuri huoneeseensa laatikoita.

"Tää laite pitää tässä hetken meteliä, mun tarttee hakea tää piste, kun meillä on noi karttadokumentoinnit vähän pielessä."

"Ei haittaa, en ole kuitenkaan tässä huoneessa nyt vähään aikaan kun on hommia muualla."

Marssin kellariin ja rupean "pillittämään" kaapeliparia. Haen huolella läpi joka puolelta, mutta pilli pysyy mykkänä. Jo nyt on helvetti. Kävelen portaat ylös kolmanteen katsomaan, että kytkin tutkan varmasti oikeaan asentoon.

Kun saavun tyhjään huoneeseen, huomaan, että joku on repinyt tutkan piuhan irti. Metelistä olisi päässyt jos olisi sulkenut oven. Jos seinässä piipittää laite, josta ei tiedä mitään, millainen kusipää-ääliö täytyy ihmisen olla, että menee irrottamaan piuhoja?

Kulman takana paksu mies puhuu puhelimeen, sihteerikkö toiseen. En jää selvittämään syyllistä, vaan tuikkaan melunlähteen uudelleen seinään ja suljen oven.

Pitkä vapaa tulee todellakin tarpeeseen.

Wednesday, April 07, 2004

Nainen kuulosti puhelimessa teini-ikäiseltä tylsimykseltä. R-vika, joka ei ollut sellainen seksikäs r-vika. Kyllästynyt äänensävy huokui usein toistettua mantraa:

"Mä teen tämmöistä palvelututkimusta, Väänänen lupasi, että saisin tulla haastattelemaan sua."

No mikäs siinä. Ehkä kestän tunnin, puolitoista. Vastaan typeriin monivalintakysymyksiin ja juon kahvia. Neiti saapuu ajoissa. Katseessa on jotain kirkkautta, mitä tiedän ajoittain ikävöiväni ja olemuksessa sopivasti..hmm...ryhtiä.

Juttelimme palvelukonseptista kuin TV-ohjelmasta, saamme nopeasti vastauslomakkeet täytettyä. Liian nopeasti. Saan lisäaikaa tyrkyttämällä kahvia ja juttelemalla matkakohteista.

Kättelemme, kiitämme, lupaa lähettää vielä jotain materiaalia. Jään miettimään, olivatko ne silmät siniset vaiko vihreät.

Pihalla kevät pöllyttää hiekkaa ja minä palaan omituisen reippaasti työhuoneeseeni.

Tuesday, April 06, 2004

Työpaikan seinälle ilmestyi kesälomalista. Ennen kuin Salmi ehtisi utelemaan minun lomastani, kysyin kiireesti häneltä lomasuunnitelmia.

"No eihän tässä mitään, kato kun toi omakotitalokin tuli ostettua.."

"No eiks teillä kuitenkin ole vielä kesämökki?"

"Joo mut ei kuule lapset siellä viihdy. Tai viihtyis ne, jos sais jonkun kaverin sinne mukaan. Mutta se rupee olemaan kohta ongelma, kun ei sinne takapenkille mahdu kolmatta, kun meidän lapset on niin isoja."

Luulisi että Salmella on Golf. Ehei. Sillä on farkkuvolvo.

Monday, April 05, 2004

Viime viikolla juttelin Salmelle muutamista teknisistä ratkaisuista, mitä meidän pitäisi firman uusissa hankkeissa soveltaa. Salmi oli tapansa mukaan ärtynyt siitä, että jotain muutosta vanhaan olisi luvassa:

"Mikä vika vanhassa on?"

"No vanhaa tekniikkaa ei enää kauaa saa. Uudet systeemit on jo markkinoilla ja siten niitä voisi ruveta testailemaan."

"No testataan vaikka syksyllä."

"Ei voi, kun asialla ois jo vähän kiire. Ne hengittää nyt tuolla hankintapuolella niskaan."

"Sanotaan niille, etteivät saa ostaa mitään!"

"No ei ole meidän päätettävissä. Kyllä niiden on pakko tehdä siellä hankintoja. Mä lupasin pomolle jo vähän selvittää asioita."

"Paskan marjat. Minä pistän stopin tilauksilla ja sä lopetat ton hötkyilyn. Uusista päätetään vasta syksyllä."

Loppuviikosta oli sopankeittoon osallistunut jo korkeampivirkaista herraa ja Salmi sai kuulla, että selvitän asiaa edelleen. Ääni rupesi muuttumaan kellossa:

"Tilasin vähän testikamaa."

"Aijahas. Että aiot ihan testatakin?"

"No en mä, vaan joku pojista. Sit mä oon järkännyt palaverin aiheesta. Kuule kyllä meidän pitää saada vikkelään päätöstä tän asian suhteen, olitko sä saanut jotain lisäinfoo aiheesta?"

Asiaan liittyvän keskustelun laittoi tiedoksi minullekin. Viimeisenä rivinä kirkui: "Olen varautunut olemaan hankintaprojektissa asiantuntijatehtävissä."




Friday, April 02, 2004

Salmen kanssa automatkat ovat ikävystyttäviä. Tai ikävystyttävä on lievä ilmaisu. Raivostuttava tai verenpainetta nostava sopivat paremmin tunnelmaan.

Jopa kahdenkymmenen minuutin automatkalla haluaa Salmi keskustella. Puhua, kuin mies miehelle, antaa vinkkejä kuten vanhemman miehen elämänkokemuksella vaan voi antaa.

Kauheinta on, jos Salmi kerskailee vanhoilla seksikokemuksillaan, kehuu lapsiaan tai arvostelee muita ihmisiä heidän elämänvalinnoissaan.

Viisainta olisi olla hiljaa ja korkeintaan myötäillen kommentoida, mutta aina ei voi.

"Mun poika on kuule päässyt jo miehen mittoihin!"

"Aijahas"

"Joo se on kuule kova keilaamaan ja nostamaan puntteja, kävi vaa'assa ja arvaa paljonko painaa?"

"No en arvaa."

"Sata kiloa! Hirvee korsto, mutta kyllä sillä on lihaksiakin!"

"Eikös sun poikas oo kolmentoista vanha..?"

"Joo. Se on luokan pisin. On vähän jo partakarvojakin. Istuin saunassa sen kanssa, hyvä että mahduttiin vierekkäin, kuule. Mä tajusin, että mun poika on jo aikamies. Sille voi puhuakin jo miesten juttuja."

Ensi viikolla pitäisi istua Salmen kanssa autossa kahden tunnin ajan. Itsesäälini on huipussaan.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter