<$BlogRSDURL$>

Monday, January 08, 2007

Hyvissä ajoin ennen joulua sovin Salmen kanssa, että nyt on minun vuoroni pitää joulun välipäivät vapaata. En ole reissua tai mitään sen kummempaa suunnitellut, mutta tuntuu siltä, että pari vapaapäivää, tai yksikin olisi poikaa. Viikkoa ennen joulua Salmi ilmoittaa pitävänsä "vähän pekkasia pois". Korpela on ostanut Espanjan matkan siskonsa luo, joten arvata sopii, kuka tuuraa.

"Mutta kato mulla on perhe", Salmi puolustelee syytä, miksi hän saa olla puolitoista viikkoa pois ja minä en kahta päivää. Perhekommentin jälkeen Salmi katsoo minua bulldog-silmillään säälien. Hän sai kuukausi sitten tietoonsa, että olen eronnut. Joku saatanan löysähuuli sähköasentaja sen kait möläytti. Salmi piti minulle pelottavan avautumispuheen siitä, miten hän ei koskaan aio itse erota. "Koska se olisi lapsille niin traumaattista!" Joten koska meillä ei ole lapsia, antoi Salmi erolle siunauksensa.

Perheettömyys minun kohdallani tarkoittaa Salmen mielestä sitä, etten tarvitse ylimääräisiä vapaita saati vapaa-aikaa. Minulle voi soittaa työajan ulkopuolella tai viikonloppuisin. Aina Salmi ei kehtaa soittaa, mutta tekstiviestejä tulee sitäkin tiuhempaan, eikä isoja kirjaimia vältellä. Suuri osa asioista on sellaisia, että ne voisivat hyvin odottaa seuraavaan päivään, mutta ymmärtääkseni Salmen omaa stressiä helpottaa tieto siitä, että saa siirrettyä vastuun minulle.

Jos minä olen lomalla, Salmi tuuraa vaan nimellisesti. Huokailee muille, kuinka kauheasti on hommia, mutta huutaa puhelimessa asiakkaille, jotta "Nurmela hoitaa viikon päästä, kun tulee töihin." Eikä katkeruuteeni auta varsinkaan se palaute jonka saan, kun Salmi palaa lomalta:

"Oot taas vähän Nurmela sekoillut. Mä tässä tarkastelen sun tekemisiäs hommia...hehheh".

Reagoin kommenttiin poikkeuksellisesti hiljaisuudella. Salmi nauttii siitä kun hermostun ja olen huomannut oman rauhallisuuteni olevan paras ase puolustukseen. Vaatii hitosti enemmän kanttia säilyttää malttinsa, koska juuri nyt pätkisin Salmea turpaan, jossei tyyppi olisi puhelimen langan päässä.

Niin ja jos ei olisi liki parimetrinen ja sataviiskytkiloinen.

Kertoessani asioista terapeutilleni, pysyy Täti Pyöreä harvinaisen hyvin hereillä. Hän kuuntelee silmät lautasina ja kommentoi lopulta: "Sinä olet työpaikkakiusattu, voisit tehdä kollegastasi kantelun."

Kuljen huvittuneena raput alas kallonkutistajalta kadulle. Ulkona sataa taas vettä, mutta sateenvarjon kaivaminen repusta tuntuu liian työläältä. Käyn erilaisia mielikuvia siitä, millaista vastareaktiota syytökseni aikaansaisi. Näen mielessäni Salmen selittämässä, kuinka minä olen kuvitellut kaiken. Kuinka hän tarkoittaa aina vaan hyvää. Totean itselleni, että tiukan paikan tullen, on parempi irtisanoutua, kuin nolata itsensä.

Monday, December 04, 2006

Unessa tunnen kuinka entisen vaimoni kädet ovat kurkullani. Hän painaa minua pinnan alle. Veden alta näen hänen kylmät, tunteettomat kasvonsa. Hän haluaa tappaa minut ja nyt kuolen.

Haukon henkeä pitkään pimeässä huoneessa. Uni tuntuu herättyänikin kovin aidolta, joten nousen ylös ja lohduttaudun keittiön valolla ja jääkaapista löytyvällä mehulla. Ero on jo setvitty, saan viimeisen laatikollisen tavaroitani itsenäisyyspäivänä. Ehkä se tässä ahdistaakin. Kohtaaminen. Miten selviydyn tapaamisesta ilman, että joudun taas selittelemään lähtöäni.

Olen käynyt jo pitkään terapiassa, enkä tiedä onko siitä yksipuolisesta hölöttämisestä mitään apua. Vatvon samoja asioita ja Täti Pyöreä nukahtelee sotkatuoliinsa. Ja välillä ahdistaa niin paljon, että tekisi mieli huutaa, potkia ja lyödä. Todennäköisesti en jaksaisi edes puristaa kättäni nyrkkiin.

Ja ulkona on pimeää, niin pimeää, että pikkulampullakin valaistussa huoneessa ikkuna toimii peilin tavoin. Ja se mitä näen on kovin surullista katsottavaa, naama turvoksissa, täynnä juonteita. Silmät juuri niin säikähtäneet kuin voi kuvitella hetkenä, kun tajuaa katsovansa tuntematonta peilikuvaansa. Avaan koneen ja ryhdyn lukemaan netistä treffi-ilmoituksia. Tänä yönä ei muutenkaan enää nukuta.

Thursday, November 23, 2006

Tummia pukuja on kuin mormonien kokouksessa. Yhteistyökumppanin bileissä ei montaa naista näy, nämä juhlat ovat tekniikkaa osaaville tai johtoportaalle suunnattu, joten miesvaltaisuuden ymmärtää. Reippaita miehekkäitä kädenpuristuksia. Tuttuja naamavärkkejä, joita en jaksa muistaa. Onneksi on nimilaput, vielä kun onnistuisi lukemaan ne niin, ettei jäisi kiinni.

Ruoka on jouluista ja tympeää, pöydässä istutaan liian kauan, puheet ovat pitkäveteisiä ja muki liian nopeasti tyhjänä. Paikalla on mies kitaran kanssa, mikä hieman keventää tunnelmaa, mutta ihmiset jäkittävät pöydissään ja juovat kovin maltillisesti. Minä en. Ja hetken päästä jopa Salmen kanssa keskustelu tuntuu kivalta. Tänään Salmi ei kinaa kanssani, naureskelee vain leppoisasti ja kommentoi iloisesti :"Voi poikaa...", jos on jostain asiasta eri mieltä.

Ne harvat naiset, jotka paikalle ovat saapuneet, ovat kyllä kiinnostavan raikkaita tapauksia. Yksi istuutuu jopa samaan pöytään kanssani, joten yritän keksiä jutunaihetta. Juuri kun olen keksimässä jotain viisasta sanottavaa, tulee trubaduuri kysymään naiselta, millä kielellä nainen haluaisi laulun kuultavan.

"Ranskaksi", punapää vastaa ja väläyttää valkoisen hymynsä. Mittailen häntä laulun aikana ja totean erittäin hyvärunkoiseksi.

Kun laulu loppuu, kumarran naisen suuntaan ja aloitan rennon sanailun kieli oluen notkistamana:

- Hieno kieli, tuo ranska.
- Niin on. Mä jopa ymmärsin muutaman sanan äskeisestä.
- Mäkin osaan vähän ranskaa, tai siis lähinnä lausua kafeoleet ja sillee.

Nainen hymyilee. Vaikka humalani on jo reipas, näen silti orastavan jähmeyden hymyssä ja tiedän että mahdollisuuteni valloittaa punapää sortuivat kuin korttitalo pienestä tönäisystä. Vakuutun asiasta kun nainen kääntyy keskustelemaan viereisen kaljupään kanssa kitaramusiikin moninaisuudesta.

Vessassa käsiä pestessäni juttelen peilikuvalleni lohduttavia sanoja ja lähden kotiin hyvästelemättä ketään. Raikas ilma tuntuu hyvältä ja päätän kävellä kotiin. Olen varsin mukavaa juttuseuraa itselleni, sillä sätin itseäni ääneen koko matkan. Kotona juon puoli litraa vettä ja oksennan kaksi litraa. Aamulla mietin töihinmenoa ja sitä, olenko pahasti alkoholisoitumassa.

Wednesday, August 23, 2006

Herään niska hiessä hautovassa teltan lämmössä. Hetken luulen että vieressäni on Nti Oinonen, mutta sitten illan tapahtumat tulevat pikkuhiljaa mieleen.

Vierustoveri herää ja sanon käheällä äänellä:

-Taidan mennä omaan telttaan, jottei sukulaisille tule liikaa keskustelunaiheita.

Nainen virnistää, kiittää ja suutelee, kääntää kylkensä ja jatkaa uniaan. En tiedä onko virnistyksessä ironiaa, en kykene sitä nyt edes analysoimaan.

Teltan vetoketjun ääni tuntuu räjäyttävän pääni. Hengitän hetken kontallani raikasta ilmaa, ennen kuin uskallan liikkua. Nurmikko on kostea, maisemassa hento aamun utu. Juhlijat ovat kaikki väsähtäneet, osa nukkuu juhlapaikan talomajoituksessa, osa alueelle pysttämissään teltoissa. Minun telttani on tien toisessa päässä.

Kusi lentää kaaressa heinikkoon, seistessäni tunnustelen piimämäistä makua suussa. Teltasta löydän vajaan vesipullon, nyt kelpaa muovilta maistunut vähän väljehtynytkin litku, sillä särkylääke liukuu nieluun.

Ennen nukahtamista mietin, kuinka paska jätkä olen. En pääse analyysissäni kovinkaan pitkälle, kun kuorsaan jo kohti turvallista paikkaa. Paikkaan jossa unia ei muista ja krapula väistyy.

Monday, July 24, 2006

Yritän parhaani mukaan välttää kaiken maailman kissanristiäisiä, mutta serkun häistä en kuulemma voi kieltäytyä.

Minä en edes voi sanoa tuntevani kyseistä henkilöä. Olemme joskus kakaroina juosseet kilpaa tekojärven rannalla, mutta siitä on vuosia. Niin monta vuotta, etten edes uskalla ajatella. Silloin eväänä oli Mehukattia ja mummon tekemiä porkkanasämpylöitä. Ja poijujen toisella puolella oli sitä kiellettyä äkkisyvää mustaa vettä. Joku väitti, että siellä oli virtauksia, jotka veivät pikkulapsia järven pohjaan.

Nyt ilma on yhtä helteinen kuin lapsuutemme kesinä. Häissä on sukulaisia, naama meinaa hymyillessä krampata.

-Terve, terve, kiva nähdä.

Tutut kysyvät töistä tai siitä, asunko vielä Helsingissä. On kai kirjoittamaton sääntö, että eroista ei jutella kuin asianomaisen selän takana. Ja mitäpä sukuni voisi kommentoida? He tapasivat Vaimoni hääjuhlissamme, sen jälkeen satunnaisesti jossain kemuissa. Silloinkaan tämä ei pahemmin jutellut, särpi kakkua kärsivän näköisenä ja sihahteli hampaittensa välistä, josko kotiin jo.

Pikkupojilla on ruutupaidat, sukulaismiehillä vaaleat puvut. Serkku jännittää selvästi. En halua muistella omia häitäni, en nyt. Haen lisää boolia. Joku iäkkäämpi herra on pukeutunut tummaan ja töpöttelee tuon tuosta nessulla otsansa hikikarpaloita. Naisilla on korkokenkiä ja osa niistä varmaan ensikertalaisia piikkareissaan, sen verran epävarmalta liikkuminen näyttää. Illalla horjuminen lisääntyy boolin ansiosta, naisten posket rupeavat punottamaan, huulipuna katoaa lasin reunaan.

Tanssin nuoren naisen kanssa hetken, sanon siinä suu melkein korvassa, että täällä on liian kuuma. Nainen nappaa minua kädestä ja pihalla sytyttää tupakan.

-Poltatsä?
-Ei kiitos. Olen lopettanut.
-Hieno ilta
-Niin on. Tosi hieno.
-Kesäyöt on niin upeita.
-Ja auringon nousut.
-Mä aion valvoa, jotta näen auringon nousevan.
-No niin mäkin sitten.

Wednesday, May 17, 2006

Salmi on antanut minun olla rauhassa. Syykin on selvinnyt. Hänellä on sukset ristissä talouspäällikkö Leppälän kanssa. Salmi on ottanut minut kaverikseen parjatessaan Leppälää.

-Se tyyppi on täysmulkku!
-Ai jaa.
-No näitsä sen viestin. Eikö ollutkin selvää vittuilua?
-Ööö..siis mikä?
-Sitä, mitä se sanoi asiantuntijuudesta. Että mä voisin asiantuntijana selvittää asiaa.
-Mä en tajunnut sitä vittuiluna. Mun mielestä se oli pikemminkin käden ojennus.
-Vittuili se. Se on just tommonen. Perkeleen filosofi, että mä inhoan sitä!

Minusta Leppälä on hyvä tyyppi. Hänen kanssaan asiat ehkä kulkevat hieman verkkaasti, mutta tyyppi malttaa myös kuunnella, mikä on johtotasolla välillä harvinaista. Minut kutsutaan johonkin tyhjänpäiväiseen myyntipalaveriin, jonne matkaamme autossa. Leppälä ajaa Salmi istuu pelkääjän paikalla. Leppälä koettaa jutella mukavia.

-Niin sullahan on Salmi kaks poikaa.
-Joo. Isänsä mittaisia jässiköitä. Toinen harrastaa painonnostoa, toinen käy keilaamassa. Eikö sullakin ole poika?
-Joo. Ihan aikuinen jo.
-Mitäs se?
-Se on totaalikieltäytyjä ja asuu kommuunissa. Ollut lapsesta saakka semmoinen älykkö ja periaatteellinen tyyppi.

Leppälä puhuu lapsestaan ylpeydellä ja rakkaudella kuten isän kuuluukin. Sävy jää taka-alalle, kun tarkkailen Salmen reaktiota. Hän vilkaisee peilin kautta minua voitonriemuisena, kuin olisi saanut alleviivauksen sille, ettei Leppälästä ole mihinkään.

Eihän se osaa edes kasvattaa pojasta miestä.

Tuesday, April 25, 2006

Ilma on sisällä nihkeää. Ihmisten kasvot kiiltävät, niissä on kevään tuomaa uhmaa. Peltonen puhuu, mutta minä en kunnolla keskity, katson selän kaaria ja farkkujen takataskuja baaritiskin luona.

"Mites Nurmela duunissa? Vieläks se pönöttäjä jaksaa kiusata?"
"Siellähän se. Mut selviteltiin vähän asioita ja nyt on ehkä vähän helpompaa. Mut ihan liikaa töitä."
"Nykyään töitä joko on helvetisti, tai sit ei ollenkaan."
"Onneks on kevät."
"Ja kaljaa tuopissa."

Olut on kylmää, mutta jotenkin väkevää, mielessäni työstressin innoittama pikakännäys. Muutama paukku, jos tämä liemi ei mene. Hyvä homma.

Peltonen heittää hävyttömyyksiä ohikulkeville naisille, ne vaan tirskuvat. Minua vetelisivät turpaan, mutta äijä on jotenkin nallen oloinen, ei sille kukaan osaa suuttua. Ja kyllä se osaa herkistelläkin. Loppuillasta otetaan jekkupaukkuja ja Peltonen kysyy:

"No Nurmela, ooksä onnellinen?"
"Kai...kyllä oon. "
"Ihan oikeesti?"
"No kyllähän mua työt vituttaa ja yksityiselämän puolella asiat voisivat olla paremminkin, mutta siihen nähden mitä olotila oli avioliitossa, niin pitkällä ollaan. Etkö sä ole?"
"Kyl mäkin periaatteessa", Peltonen sanoo ja horjahtaa hieman. Väistän turvallisesti varpaani hänen läheisyydestään ja annan miehen jatkaa.
"Mut tietsä Nurmela, mitä mä kaipaan?"
"No mitä?"
"Sitä kun oli kuustoista. Silloin oli niin harmitonta ja uutta kaikki. Tietsä."
"Joojoo."
"Pussailua."
"Täh?"
"Sitä kun tyttöjen kans pussailtiin ja se oli se juttu. Et pääs pussaamaan. Sitä fiilistä mä kaipaan."
"Kukapa ei."

Humala ei tunnu nousevan päähäni. Väsymys painaa ja haukotus tunkee sanojen keskelle. Peltosella vauhti on päällä, se haluaisi tanssiravintolan puolelle ja päättää viedä muutaman mimmin sinne mukanaan. Minä jätän väliin, ylitän tien sivuilleni vilkuilematta. Päätän tuulettaa tupakansavun kävelemällä viileassä ilmassa kotiin.

Kotona peitto syleilee kuin nuori morsian.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter